Miten tehdä hyvät kotisivut

Kotisivut ovat tänä päivänä monesti yrityksen tärkein ja ensimmäinen markkinapaikka, joten kotisivuihin kannattaa panostaa. Kun asiakas tulee kotisivuille ensimmäisen kerran, syntyy mielikuva yrityksestä nopeasti.

Hyvännäköiset ja toimivat kotisivut

Nykyään, kun kotisivuja lähdetään rakentamaan, lähtökohtana ei voi olla muu kuin responsiiviset (skaalautuvat), helppokäyttöiset ja selkeät sivut. Sivujen täytyy olla yrityksen näköiset ja sisältää tarvittavat toiminnot, esimerkiksi verkkokaupan, yhteydenottolomakkeen tai kalenterin. Asiakkaan tullessa kotisivuille, sivuilla täytyy viihtyä ja sieltä täytyy löytyä asiakkaan etsimä tieto helposti.

Kotisivujen ulkoasu kannattaa miettiä logon ja graafisen ohjeistuksen mukaan, jos sellaiset on jo olemassa. Jos kyseisiä apuja ei löydy, niin yrityksen ulkoasua voi miettiä vaikkapa muutaman päävärin kautta. Myös sivukartta ja navigointi täytyy miettiä sivuille, mitä sivuja uudella sivustolla tulee olemaan ja missä järjestyksessä. Tuleeko joitakin sivuja pääsivujen alasivuiksi ja jopa niiden alasivuiksi? Vai onko järkevämpää tehdä rakenne yksinkertaisemmaksi ja vähemmillä sivumäärillä? Mobiilimaailma antaa nykyään mahdollisuudet käyttää isoja kuvia skaalausominaisuuksien ansiosta, joten hyviä kuvia kannattaa hyödyntää kotisivuilla. Isot ja hyvälaatuiset kuvat tekevät kotisivuista visuaalisesti kiinnostavat ja sivuilla viihdytään hyvien kuvien vuoksi pidemmän aikaa.

Varmista sivujen näkyvyys

Myös hakukoneystävällisyys kannattaa ottaa huomioon alusta lähtien. Jo sivukarttaa tehdessä kannattaa ottaa huomioon millä hakusanoilla ja -palveluilla haluaa löytyä hakukoneista ja tehdä niille tarvittaessa omat sivut, joka parantavat hakukoneissa näkyvyyttä. Jokaisen kotisivuille tulevan sivun tekstimäärä olisi hyvä olla 200–300 sanaa ja sivuille tulevat kuvat kannattaa nimetä sen mukaan mitä kuva esittää.

Hakukoneissa nostetta saa myös https-salatulla yhteydellä. Salattu yhteys kannattaa olla kotisivuilla, jos sivuilta kerätään tietoja esimerkiksi lomakkeella, ja varsinkin verkkokauppasivuilla joissa on maksupalvelut. Ilman salausta selaimet voivat varoittaa sivuista asiakkaille ja näin häätää pois potentiaalisia asiakkaita.

Kun kotisivut ovat valmiit, kannattaa sivut testata vielä eri laitteilla ja selaimilla. Vanhoilla ja ilman tukea olevilla selaimilla nykyaikaiset sivut eivät välttämättä toimi, mutta kaikilla nykyaikaisilla selaimilla kotisivujen täytyy toimia moitteetta, jotta asiakkaita ei jää sivujen toimimattomuuden vuoksi kohderyhmän ulkopuolelle.

Me Sollertiksella autamme kaikissa kotisivuihin liittyvissä tarpeissa ja olemme valmiita tekemään nykyaikaiset, hyvännäköiset ja helppokäyttöiset sivut myös sinulle.

Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää!

Kimmo Asikainen

VIIMEISIN ARTIKKELI

WordPress-sivun sisällön hakukoneoptimointi

16.04.2024 |

Hakukoneoptimointi (SEO) on olennainen osa WordPress-sivun menestystä. Se auttaa parantamaan sivusi näkyvyyttä hakukoneissa ja houkuttelemaan … LUE LISÄÄ…

Uudet kotisivut yritykselle – vinkit kotisivujen hankintaan

09.04.2024 |

Yrityksesi tarvitsee uudet kotisivut, mutta et tiedä mistä aloittaa. Kuulostaako tutulta? Kokosimme sinulle kotisivujen hankintaan … LUE LISÄÄ…

4 kysymystä ja vastausta palveluidemme tietoturvasta

05.04.2024 |

Tietoturva on aihe, josta meillä Sollertiksella puhutaan jatkuvasti. Se on koko yrityksemme elinehto. Tietoturvaa pidetään … LUE LISÄÄ…

PiKa Puhtaus – oppeja digimarkkinoinnista ja helpotusta arkeen 

25.03.2024 |

PiKa Puhtaus Oy on vuonna 2011 perustettu siivouspalveluja tarjoava yritys. PiKa Puhtaus tarjoaa koti-, toimitila- … LUE LISÄÄ…

Miten voin hyödyntää Microsoft Copilottia – työkaverina tekoäly

21.03.2024 |

Microsoft Copilot on tekoälyavustaja, joka voi auttaa säästämään aikaa ja tehostamaan työtä. Se on digitaalinen … LUE LISÄÄ…

Kadonneen datan arvet – Varmuuskopioinnilla vältyt katastrofilta

15.03.2024 |

Varmuuskopiotko tarpeelllisia? Turhaa ajan haaskausta, lisää kustannuksia, ohjelmien asennusta, vaivannäköä, ei meille kuitenkaan mitään satu … LUE LISÄÄ…

PK-yrityksen tuet ja rahoitus vuonna 2024

02.02.2024 |

Kaupallinen yhteistyö Sortter Oy Vuonna 2024 yrityksille on tarjolla useita eri rahoituskanavia ja tukimuotoja. Yritystuella … LUE LISÄÄ…

Sähköpostimarkkinointi ohjelma yrityksille – ActiveCampaign

28.12.2023 |

Yrityksille suunnatut sähköpostimarkkinointi ohjelmat tarjoavat monipuolisia työkaluja kampanjoiden suunnitteluun, toteuttamiseen ja seurantaan. Tässä kirjoituksessa tarkastelemme … LUE LISÄÄ…