Linux voitti Windowsin 1–0
En osannut arvata, että päätyisin pysyvästi Linux-desktop käyttäjäksi noin kolme vuotta sitten. Linux Mint 17 -käyttökokemus oli tuolloin niin valtava parannus Windows 7/8:n kömpelyyteen, että paluuta ei ollut.
Niille, joille Linux-maailma on täysin vieras, kerron lyhyesti: Linux on puhekielessä yleistermi kaikelle softalle, joka käyttää Linus Torvaldsin johdolla kehitettyä avoimen lähdekoodin Linux-ydintä. Ytimen päällä seuraavaksi toimii myös avoimen lähdekoodin GNU-perusohjelmistot, joten tätä perusjärjestelmää nimitetään virallisesti GNU/Linuxiksi. Googlen kehittämä Android-mobiilikäyttöjärjestelmä tunnetusti käyttää muokattua Linux-ydintä.
Linux-distro/Linux-jakelu tarkoittaa kokonaista järjestelmää, joka asennetaan tietokoneelle. Distro-projekteja on satoja, joista pystyy valitsemaan itselleen sopivan. Yleisiä ovat esimerkiksi Debian, Ubuntu (Canonical), Linux Mint, Fedora (Red Hat), openSUSE, Slackware, Gentoo, Arch Linux ja niin edelleen. Lista jatkuu loputtomiin.
Ihmeellisintä Linux-maailmassa on, että nämä kaikki sadat distrot koostetaan suurin piirtein samasta lähdekoodista ja ohjelmista. Se, miten tämä on mahdollista, vaatii selityksen. Kaikki järjestelmän ohjelmistot jaetaan kymmeniin tuhansiin paketteihin, joista kukin tarjoaa jonkin tietyn ohjelman tai komponentin. Ainoa ero näiden distrojen välillä on se, miten paketit on integroitu ja säädetty toimimaan yhdessä. Esimekiksi Xubuntu-jakelu tarjoaa kevyen Xfce-työpöydän oletuksena, Linux Mint taas modernin Cinnamon-työpöytäympäristön, mutta silti molemmat työpöydät on mahdollista (en väitä että yksinkertaista) asentaa jokaiselle Linux-jakelulle. Molemmat työpöydät voidaan asentaa jopa samaan koneeseen!
Itse olen käyttänyt nyt noin vuoden ArchLinux-pohjaista jakelua. Kokemus on ollut varsin hyvä, mutta toimivan konfiguraation kasaaminen on varsin hankala vaihe tätä distroa aloittavalle käyttäjälle.
Hyvänä puolena Arch Linux -distrossa on paketinhallinnan nopeus ja yksinkertaisuus. Siinä missä apt-pakettien asennuksessa menee minuutteja Debianilla, Pacman-paketinhallinta (kyllä, sinä joka ajattelet keltaista haamuja syövää hymiötä) hoitaa homman sekunneissa. Lisäksi Archin käyttäjien AUR-paketit ovat käsittämättömän helppoja kääntää lähdekoodista, mikäli virallista versiota halutusta ohjelmasta ei ole. Arch Linuxin Makepkg ‑työkalu on tässä maaginen. Paketteja on yleisesti helpommin saatavilla Arch Linux -järjestelmälle, tosin kuin Debian-pohjaisilla distroilla. Parasta on se, että ohjelman ovat tuoreita.
Koko Arch Linux -järjestelmän ohjelmisto on alle puolessa vuodessa käännetty uusimmasta vakaasta lähdekoodista ja paketoitu. Arch käyttää yksinkertaisesti uusinta vakaata saatavilla olevaa ohjelmistoa. Vanhat versiot unohdetaan, kun uusi tulee saataville. Arch Linux on näin ns. ”rolling release” -mallilla toimiva: järjestelmä on aina tuore, eikä siitä ole tiettyjä versio numeroita. Archin paketit ladataan valmiiksi käännettyinä keskusvarastosta, toisin kuin esimerkiksi Gentoolla. Rolling release -mallista aiheutuu myös ajoittain pulmia, mikäli jossain paketin uudessa versiossa on bugi tai yhteensopivuusongelma. Esimerkiksi Cinnamon työpöytäni särkyi eräällä päivityskerralla, mutta se korjattiin nopeasti saman päivän aikana. Onneksi osaan käyttää konsolia. 😉
Syy, miksi haluan käyttää Linux-desktop järjestelmää, on yksin kertainen: tietoturva ja nopeus. Se, että järjestelmä ei maksa euroakaan on bonus, sillä sen ylläpitoon menee hieman turhan paljon aikaa. Oi kunpa joku kävisi kerran viikossa ajamassa päivitykset ja korjaamassa ilmenneet ongelmat etänä…
Jos Windowsilla olet törmännyt ärsyttäviin ja yllättäviin pop-up-valituksiin ja jatkuvaan päivitysrumbaan, Arch Linux häiritsee käyttäjää vain pakon edessä:
- Ohjelma vaatii root-oikeudet toimiakseen, esimerkiksi pakettien päivityksien asennus tai järjestelmän asetus tiedostojen muokkaus. Annan salasanan kerran, ja asia on hoidettu.
- Ohjelman asentaminen. Annan yhden komennon: sudo pacman -S <ohjelma> sekä salasanani. Done.
- Ytimen päivitys, mikä vaatii aina uudelleen käynnistyksen.
Mikä parasta, voi valita, milloin teet nämä. Ei ole mitään pakottavaa ajastinta käynnistää koko tietokonetta aina uudelleen. Ainoastaan ytimen päivitys keskeyttää työt. Jos ohjelman päivittää kesken istunnon, sen seuraavalla avauksella käytetään jo päivitettyä ohjelmaa.
Linux on myös nopea: se pystyy tekemään paljon enemmän samalla laitteistolla kuin Win10 kykenee. Kerran pelasin Portal 2:sta, kun samaan aikaan virtuaalikone asensi päivityksiä taustalla. Ei edes tökkinyt, vaikka ydin turvautui swap-muistiin!
Windowsin levytuki on kuin kauhutarina: se tukee yhtä ainoaa tiedostojärjestelmää (NTFS), joka on 23 vuotta vanha ja saavutetut levynopeudet ovat kammottavia. Oletko koskaan yrittänyt kopioida isoa kansiota pieniä tiedostoja? Jos olet, vaihda mihin tahansa Linuxiin heti. Ehdit asentaa kokonaisen Linux-jakelun siinä ajassa, kun NTFS kopioi kansiosi ja räplättää kovalevyn lukupäätä kuin kitaraa.
Lupaan, että huomaat eron. Buuttauksen jälkeen Linux-kovalevy hiljenee – kaikki tarvittava on ladattu ram-välimuistiin.